lauantai 21. elokuuta 2021

Vanhojen tarjottimien uusi elämä

 Tässä lomaillessa on ehtinyt vähän katsella kaappeihinkin , että mitä kaikkea ne kätkevätkään sisälleen 😁 Löysin 2 vanhaa tarjotinta joista tuo tähden mallinen oli musta ja tuo neliön mallinen oli tumman harmaa, jotenkin minun makuu liian tummia nykyään.....joten 😂



 
 Ei muuta kuin töpötinpensseli käteen ja tuubi valkoista kalkkimaalia molempien tarjottimien pintaan, olisi voinut ehkä maalata toisenkin kerroksen, mutta toisaalta tykkään että ei ole niin "puhdas"pinta ja jos rehellisiä ollaan en malttanut odottaa toista maalikerroksen kuivumista 😂
Sitten vaan teksti serveteistä leikaten ja servettilakalla tarjottimiin kiinni ja sitten piti antaa kuivua rauhassa 💖




Tykkään kun pystyy jo valmiina olevista sisustusjutuista muokkaamalla tekemään uusia 😍

★HAPPYSTARHOMEN ELLU 

torstai 5. elokuuta 2021

Ontelokuteesta pöytätabletit

Eräänä päivänä mietin että voisikohan tuosta ontelokuteesta tehdä pöytätabletit ja päätin kokeilla kun tuota kudetta löytyi lankakorin pohjalta 😃
Ja kyllä näköjään voi tehdä 😍


Tein nämä tabletit isoilla puikoilla ja koko tabletti on tehty helmineuleella 💖



Vaikka nämä vähän tietenkin etsivät vielä muotoaan niin jotenkin tykästyin lopputulokseen.Sainpahan käytettyä kudettakin pois....Valkoinen on tietenkin hieman arka väri tableteissa mutta tuota kudetta kun pystyy pesemään pesukoneessa niin kestäävät sen mitä kestäävät 💖



 Nyt mietin että tuossa meidän ruokapöydälläkin olisi kiva jos olisikin näin paksut tabletit kun siinä on lasikansi niin suojaisi isot tabletitkin hyvin.Hmmm 😉 🔜 


        MUKAVAA ELOKUUN ALKUA SINULLE LUKIJANI  😍


                            ★  HAPPYSTARHOMEN ELLU

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Tervetuloa elokuu


 Jostain syystä tänä aamuna herätessä oli hymy herkässä ❤️🤩 nimittäin mulla on lomaa koko elokuu 😎 Kesä tuntui pitkältä mutta nyt ei enää yhtään harmita kun loma onkin edessä 😁




Tämän loman olen ajatellut viettää rentoutuen ja nauttien ihan kotosalla paitsi muutama minireissu tehtövä täällä Suomessa 😍😎

Aamulla otin kahvikupin ja lähdin kävelemään ulos niin huomasin että täällähän on syksy saapumassa....



Syksy tekee selvästi tuloaa kun lehdet tippuvat puusta ja niihin alkaa ilmestymään syksyn värejä, tuulen vireestä päätellen tänään taitaa sataa vettäkin 🌂🍂🍃🍁




Minä tykkään syksystä... 💖

Hih hih ja pakko myöntää että vaikka tässä kesälomalla ollaankin niin mieliin hiipinyt josko sitä kuitenkin laittaisi villasukat jalkaan ja alkaisi kaivelemaan kaapeista valosarjoja ja kynttilöitä iltojen tunnelman tuojiksi 😍Kaivaituisi sohvan pohjalle katsomaan jotakin leffaa tai lukemaan kirjaa 💖

MÄ OLEN LOMALLA 💖




IHQUU, ILOISTA, RENTOA, HAUSKAA JA ONNELLISTA ELOKUUTA KAIKILLE 💖



                         ★ HAPPYSTARHOMEN ELLU

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Betonisaappaat

 Tein anopille ja appiukolleni juhannustuliaisiksi mökille tälläiset betonisaappaat 😁

Vanhat kumisaappaani saivat vielä jatkoaikaa näin 😛 Kärkkäiseltä kävin ostamassa kaksi purkkia muotoiltavaa betonia.Tarvitsi lisätä vain vesi ja betoni oli noin tunnin verran muotoiltavissa,helppoa 😁



Laitoin vain muovihanskat käteen ja sanomalehtiä pöydälle,tämän olisi voinut tehdä myös ulkona mutta tällä kertaa tein sisällä....ja sitten aloin laittamaan betonimassaa saappaiden ympärille aika paksun kerroksen laitoin,ehkä vähempikin olisi riittänyt...laitoin saappaiden  sisään muoviruukut ja 
Nostin ne  ulos kuivumaan muutamaksi vuorokaudeksi.Multaa ruukkuun ja laitoin valkoisen krysanteemin puoliksi ja istutin ruukkuihin 😁


 Näistä tuli minusta oikein kivat ja kyllä lahjan saajatkin tykkäsivät ❤️ Saappaat löysikin heti paikan mökin etukuistilta 😍


Oletko sinä tehnyt tälläisiä betonitöitä?🤩

⭐️Happystarhomen Ellu



sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Tervetuloa Happystarhome blogiin

Hei 💖 Kirjoittelin jokunen vuosi sitten ★ Happystarhome★  nimistä blogia ja nyt ajattelin tehdä version kaksi siitä.Bloggailu on aina ollut minulle hyvin antoisaa ja mukava harrastus jollainen tämä on nytkin...teen postauksia välillä tiheämpään ja välillä vähän pidemmällä välillä 😁

Tykkään tehdä käsitöitä ja sisustella kotiamme, usein tuleekin katseltua esim Pinterestiä ja löydettyäni jonkun kivan idean tai ohjeen alkaa toteutus, usein välittömästi( tai sitten viimeistään kun on käynyt ostamassa tarvittavat ainekset) 😃Luulen että syksyä kohti mentäessä alkaa taas sukkapuikot kilkattaa kun olen ihan armoton villasukkafani, ne kun on miltei 24/7 jalassani....paitsi nyt näillä helteillä 😅



      KIVA KUN KÄVIT BLOGISSANI, TERVETULOA UUDELLEEN 💖


                             ★ Happystarhome 2 blogin Ellu ★




Vanhojen tarjottimien uusi elämä

 Tässä lomaillessa on ehtinyt vähän katsella kaappeihinkin , että mitä kaikkea ne kätkevätkään sisälleen 😁 Löysin 2 vanhaa tarjotinta joist...